Hyppää sisältöön

Ekosysteemiosaamista työpaikoille

Vision Factory on kehittämässä uudenlaista koulutusmenetelmää Ekosysteemiosaamista työpaikoille — opi, ymmärrä, luo arvoa -hankkeessa. Tavoitteena on kehittää uusi Ekosysteeminen yhteiskehittäminen -koulutusmenetelmä, joka vahvistaa organisaatioiden kykyä toimia monitoimijaisissa ekosysteemeissä. Hanke on saanut Työsuojelurahastolta 20 000 euron rahoituksen.

Hankkeen tausta

Työelämä toimii yhä vahvemmin verkostoissa ja ekosysteemeissä. Esimerkiksi hyvinvointialueet, työllisyysalueet, kaupunkien innovaatioekosysteemit ja yritysverkostot edellyttävät uudenlaista osaamista: kykyä toimia yhteistyössä yli organisaatiorajojen, tunnistaa ekosysteeminen arvonmuodostus ja johtaa moniorganisatorisia kokonaisuuksia.

Monissa organisaatioissa ekosysteemisen yhteistyön rakenteet, roolit ja vastuut ovat kuitenkin vielä kehittymässä. Ekosysteemiosaamisen vahvistaminen tukee työn sujuvuutta, yhteistyön selkeyttä ja vaikuttavuuden rakentumista.

Hankkeen tavoitteet

  • Kehittää uudenlainen ekosysteemiosaamisen vahvistamiseen fokusoituva koulutusmenetelmä.
  • Yhdistää ekosysteemiosaaminen, yhteiskehittäminen, palvelumuotoilu ja pelillisyys.
  • Mahdollistaa yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden samanaikainen oppiminen.
  • Testata ja yhteiskehittää menetelmää pilottiorganisaatioiden kanssa.
  • Rakentaa skaalautuva ja modulaarinen koulutusmalli suomalaisen työelämän tarpeisiin.

Toteutus

Koulutusmenetelmä toteutetaan hybridimallina, jossa yhdistyvät digitaalinen oppimisalusta, yhteiskehittämisen työpajat sekä mentorointi. Tavoitteena on, että osallistujilla on mahdollisuus koulutuksen aikana kehittää jotakin oman organisaationsa ekosysteemistä toimintaa/toimintamalli, jolloin oppiminen kytkeytyy suoraan arjen kehittämiseen.

Alustava aikataulu

Hankkeen toteutusaika on 3.11.2025–30.10.2026.

Hankeen vaiheet ovat seuraavat:

  • Vaihe 1 Menetelmän tarkennus ja pilottiorganisaatioiden sitouttaminen.
  • Vaihe 2 Sisältöjen ja pelillisten elementtien kehittäminen.
  • Vaihe 3 Pilotointi ja yhteiskehittäminen osallistuvien organisaatioiden kanssa.
  • Vaihe 4. Arviointi, jatkokehitys ja tulosten julkaisu.

Tahtoisitko tietää lisää hankkeesta – ota yhteys projektipäällikkö Laura Väisänen, laura.vaisanen@visionfactory.fi, 0400-886456

Jaa somessa: